Tämän blogin uusimmat kirjoitukset

Uusi alku hyvillä mielin

Tarja Tallqvist — Tue, 17 May 2011 14:11:48 +0000

Kuukausi on kulunut vaaleista. Monet tunteet ja ajatukset ovat kulkeneet pään läpi.Lopputulema on tyytyväinen olo. Olen nyt tehnyt sovussa itseni kanssa ratkaisun. Politiikkaa en halua jättää.Haluan jatkaa vanhusten ja hoitajien asioiden ajamista. Heikoimpien ja vähävaraisten olojen parantamista.

On pakko myöntää, että aika, joka seurasi tv-kakkosen ohjelmaa Päivi Räsäsen homomielipiteistä on ollut rankkaa ja hyvinkin raskasta.Kaikki se työ, jonka olin tehnyt kd:läisenä kansanedustaja mitätöitiin, koska en ollut, enkä ole samaa mieltä Räsäsen kanssa.

En halunnut loikata, vaikka minulle puolueen sisällä osoitetiin ovea. Halusin uskoa, että kd :ssä suurin osa olisi muuta kuin homovastaisia eli pitävät tarkeinpänä sitä, että KD:llä on hyvä ohjelma. Ei sitä, saako pieni marginaaliryhmä mennä kirkossa naimisiin vai ei. En myöskään halunnut olla loikkari ja pettää äänestäjäni.

Taisin olla naivi

Katsoin pelin loppuun ja hävisin. Nyt olen rivijäsen ja ilman mitään draamaa erosin KD:stä ja siirryn toiseen puolueeseen.

Siivouspäivä

Tarja Tallqvist — Tue, 19 Apr 2011 18:25:33 +0000

Tänään tyhjensimme avustajani Marjan sekä poikani Santerin kanssa työhuoneeni. Paperikasoja, kirjoja ym. ihan älytön määrä. Osa roskiin, osa eduskunnan kierrätykseen tai mihin lie. Osa muistoksi , kuten kansalaisten kirjeet.

Epätodellinen tunne.Hyvin haikeaa.

Muistan neljä vuotta sitten kun kaksi päivää vanhana kansanedustajana istuin siistissä työhuoneessani, jossa ei ollut paperin paperia pöydällä , ei kirjaa hyllyllä, ei montaakaan sähköpostiviestiä koneella. Ajattelin "olen nyt kansanedustaja, mitä ihmettä teen?"

Kyllä se siitä sitten selveni ja tekemistä on riittänyt. Paljon jäi mitä olisin vielä halunnut tehdä .

Olen kiitollinen näistä neljästä vuodesta, Olen tehnyt kaikeni, että vanhusten ja hoitajien oikeudet toteutuisivat. Näin ei ole käynyt. Se tuntuu pahalta. Mutta vaikka jäin rannalle niin en luovu taistelusta.

Jokaisella on oikeus turvalliseen vanhuuteen ja hoitajajilla oikeus kunnon palkkaan. Tuntuu hyvältä, että olen pystynyt kansanedustajan mandaatilla joitakin hädässä olevia ihmisiä auttamaan.

Jatkan työtäni

Tänään se ratkeaa

Tarja Tallqvist — Sun, 17 Apr 2011 09:03:26 +0000

Viimeinen vaalimainos solahti eilen postilaatikkoon. Viimeiset keskustelut Kirkkonummen Kirsikkatorilla.

Sydäntä särkeviä kohtaloita. Vanhusten hoito on täysin hunningolla.

Aivan varmasti saamme asiat kuntoon jos haluamme, se on tahto kysymys. Nykyinen porvarihallitus ei halua nähdä sitä hätää mikä on vanhusten ja heidän omaistensa ja hoitajien joka päivästä elämää. Tulen valituksi tai en niin jatkan tätä työtä. Omatunto ei salli muuta.

Keravalla hurmasi vaalikoirani Jehu äänestäjiä. Sen emännän kertoman mukaan Jehu olisi varma sisään menijä, jos vain nelijalkaiset olisivat listoilla.

Sydämellinen kiitos ja halaus kaikille kampanjaani tukeneille ja siinä auttanelle!

Invataksia odottamassa

Tarja Tallqvist — Mon, 11 Apr 2011 13:04:45 +0000

7.4. Vantaan Tikkurilassa Prismassa oli vaalitempaus. Paljon kiireisiä ihmisiä ja paljon innokkaista äänten kalastajia. Oli myös äiti ja poika. Etäällä ilmapalloista ja hymyilevistä eduskuntaehdokkaiden kuvista. Poika istui pyörätuolissa ja väsyneen näköinen äiti ostoskärryineen penkillä.

He odottivat invataksia. Olivat odottaneet jo yli tunnin. Se ei ole kuulemma mitenkään erikoista. Pisin odotusaika oli Heikillä kestänyt kolme tuntia.

Mikä kiire liikuntavammaisella palvelutalossa asuvalla nuorukaisella voisi olla? saattaa päättäjä kysyä. Siis hän, joka on päättänyt invataksien toiminnasta. Asiakas tilaa taksin määräaikaan, mutta sovittu aika ei pidä. Asiakas saa kyydin – sitten joskus.

Heikin äiti oli mennyt aamulla töihin lastentarhaan kuudeksi. Hän on eläkkeellä, mutta selvitäkseen hänen on pakko tehdä keikkoja.

Tuskin hän oli tullut kotiinsa, kun Heikki jo soitti. Hän kertoi, että invataksi tulisi kello 14 00 ja pyysi äitiään auttamaan viikon ruokaostoksissa. Aikaa olisi kaksi tuntia. Äiti kiirehti läheiseen palvelutaloon, jossa liikunta- ja cp-vammainen poika asuu. Siitä Prismaan ja ostoksille ja sitten kelloneljäksi odottamaan kyytiä, jota ei kuulunut.

Ei kuulunut, vaikka he soittivat aika ajoin lähitaksikeskukseen, josta auto oli tilattu. Tilattua autoa ei löytynyt. Minäkin tartuin asiaan ja soitin keskukseen kysyäkseni, kuinka kauan äiti ja Heikki joutuvat vielä odottamaan. Keskus ei pystynyt vastaamaan, vaikka aikaa oli siihen mennessä kulunut jo yli tunti. Vammainen Heikki oli hikinen ja hermostunut, äiti hyvin väsynyt. Häntä huoletti myös pakasteruokien sulaminen ostoskärryissä.

Heikkiä pelotti, kuinka palvelutalossa suhtaudutaan kun hän tulee vasta hoitajien päivävuoron päättymisen jälkeen ”kotiin.” Iltavuorossa hoitajia on vähemmän. Heidän työtaakkansa lisääntyy, koska Heikki on täysin autettava. Pienikokoinen äiti ei voi auttaa muuten kuin lataamalla ruuat jääkaappiin, pakasteet toivottavasti edelleen kylminä pakastimeen. Äitiä hermostuttaa myös seuraavan aamun aikainen herätys. Pienten lasten kanssa kun on oltava skarppi ja kunnolla levännyt.

Invataksin laiminlyönti on ihmisen tarpeiden ja ihmisyyden halveksimista, todellista kyykyttämistä.

Tällaista sattuu jatkuvasti Heikille ja hänen kaltaisilleen. Miksi on näin? Miten Heikin tapaukseen vastaa Vantaan kaupunginjohtaja Paananen?

Hätähuuto Ruusukodista

Tarja Tallqvist — Thu, 07 Apr 2011 05:23:31 +0000

Kävin tutustumassa dementiakoti Ruusuun Leppävaarassa. Sieltä tuli hoitajien hätähuuto: paikka lopetetaan ja 18 dementoitunutta vanhusta siirretään Aurorakotiin. Vanhukset ovat jo kokeneet Ruusukodin kodikseen. Nyt heitä kohdellaan jälleen kerran Espoossa kuin helposti siirrettävää pakettitavaraa. Dementoituneelle on tärkeää saada asua ”omassa kodissaan” oli se sitten laitos, pitkäaikaissairaala tai hoivakoti. Tutut huoneet, tutut seinät, tutut hoitajat, tuttu ja turvallinen päivänohjelma on heille tärkeää. Se on heidän oikeutensa.

Ruusukoti on paikkana mitä parhain, kodikas, tilava ja turvallinen. Siellä on myös ulkoilumahdollisuus. Omaisten on helppo tulla sinne joku julkisilla kulkuneuvoilla tai omalla autolla. On vaivatonta käydä vanhuksensa kansaa Sellossa kahvilla tai vaikka ostoksilla. Lähellä on lastentarha, jonka pikku ”asiakkaat” käyvät usein vierailemassa vanhusten iloksi.

Dementoituneet asukkaat ovat tyytyväisiä, omaiset ovat tyytyväisiä, hoitohenkilökunta on tyytyväinen. Silti vuonna 2009 Ruusukotia yritettiin ensimmäisen kerran ajaa alas. Vastustus oli niin kova, että hankkeesta luovuttiin.

Säästöistähän tässä on kysymys, vaikka Espoon kaupunki teki ylijäämää. Mutta eikö ole säästöä sekin, että omaiset voivat rauhassa käydä työssään ja hoitaa perheitään ilman kalvavaa huolta dementoituneesta omaisestaan.

Kävin jonkin aikaa sitten omaisen pyynnöstä Aurorakodissa ruokailun aikana. Jos omaiset eivät olisi siellä syöttämässä, moni vanhus jäisi nälkäiseksi. En missään nimessä moiti hoitajia, joita yksinkertaisesti on aivan liian vähän. Mutta miksi Espoo toimii näin?

On upeaa, että hoitajat ja omaiset nousevat vastustamaan kylmäverisesti päätettyjä suunnitelmia. Dementoitunut on ihminen. Hän voi olla äitisi tai isäsi hän voi olla sinä tai minä.

Jehu keräsi ääniä Tikkurilassa

Tarja Tallqvist — Sun, 03 Apr 2011 18:50:25 +0000

Raportti vaalikoira Jehun työskentelystä vaalityöni hyväksi 2.3. Tikkurilan markkinoilla.

"Ystävällinen, hurmaava ja rauhallinen vaalikoira Jehu oli sonnustautunut tyylikkääseen keltaiseen "Tarja Tallqvist 354"-kirjailtuun takkiin, joka sopi hienosti sen tummankiiltävään karvaansa. Saamansa suosion se kesti tyynen rauhallisesti.

Useammankin ihastelijan ehdotettua, että Jehu pitäisi valita eduskuntaan sen emäntä tarjosi sittenkin vaihtoehdoksi Tarjaa

Jehu kun kuulemma on liian helposti lahjottavissa!Yksi Nakkimakkara riittää sen pään kääntämiseen.

KD voisi silti palkita Jehun avulla saamansa huomion tälle Tikkurilan vetonaulalle esim. luusta tehdyllä ansioristillä."

Kiitos teille lähihoitajat!

Tarja Tallqvist — Sun, 03 Apr 2011 16:12:51 +0000

Perjantaina 1.4. 2011 Suomen Lähihoitajapäivillä julkaistiin lähihoitajamerkki. Hallituksen puheenjohtaja Marko Tanhua ojensi minulle ensimmäisen merkin. Olin liikuttunut, ylpeä ja onnellinen. Taisin vähän itkeäkin. Mikä kunnia!

Olin neljä vuotta sitten perustamassa Suomen lähihoitajat ry:tä Tehyssä ja olin sen ensimmäinen puheenjohtaja.Jo ensimmäisissä kokouksissa pohdimme oman merkin saamista ja sen merkitystä lähihoitajalle itselleen ja sen viestiä ihmisille. Koimme sen erittäin tärkeäksi kaikilla mittareilla.

Markosta tuli puheenjohtaja pari vuotta sitten. Totesin, että en kansanedustajan työn haastavuuden takia ehdi syventyä riittävän ahkerasti ja intensiivisesti uutta tilaansa hakevan Suomen Lähihoitajat ry:n asioihin. Jäin ”kummitädiksi” ja ajan omalla sarallani näitä asioita eduskunnassa. Markoa parempaa puheenjohtajaa ei ole. Koko hallitus on asiaansa vihkiintynyt, aktiivinen ja upea. Olen heistä ylpeä. Oman rankan työnsä lisäksi he tekevät kaikkensa lähihoitajien aseman parantamiseksi, sillä hyvin voiva hoitaja hoitaa hyvin.Se on myös

vaaliteemani.

Vaalityötä Vantaalla

Tarja Tallqvist — Wed, 30 Mar 2011 21:47:39 +0000

Parasta vaalityössä on ihmisten kohtaaminen toreilla, kauppakeskuksissa ja kaduilla.

Eilen Santtu, Elina ja minä kiersimme oranssiset huivit kaulaamme ja pakkasimme koreihimme tulitikkurasioitani, joissa lukee ”Vanhuus ilman pelkoa on jokaisen oikeus” sekä vaalikorttejani ja karamelleja.

Vähän kuin ylipainoiset punahilkat ahtauduimme koreinemme pieneen autooni, joka on teipattu konsanaan kuin ralli-auto vaalinumerollani 354 ja nimelläni. Sillä ei totisesti hurjastella eikä parkkeerata mihin sattuu.

Kohteemme oli Vantaan Myyrmäki. Elina ja Santtu jalkautuivat kauppakeskus Myyrmannin läheisyyteen ja minä suunnistin ensin terveyskeskukseen ja sitten paikallisiin vanhainkoteihin.

Neljä tuntia hurahti kuin siivillä.

Palvelukodissa tapasin mukavia vanhuksia ja uskon, että jutteluhetkestämme oli iloa meille kaikille.

Ihmisiä kiinnostaa oma ja läheistensä terveys, hoitojen saatavuus, verot ja se leikattu indeksi. Tämän päivän vanhus on aivan liian usein köyhä ja sen lisäksi aivan liian usein myös yksinäinen.

Eräskin kansaeläkettä ”nauttiva” rouva kertoi tekevänsä puhelinmyyntityötä iltaisin pärjätäkseen taloudellisesti. Kuulemma vanhat ihmiset kiittävät häntä usein siitä, että ovat pitkästä aikaa voineet puhua jonkun kanssa.

Keskustelin melkein puoli tuntia räntäsateessa erään rouvan kanssa, jolla oli paljonkin sydämellään. Olin mielestäni vakuuttava ja hauska. Keskustelumme lopuksi hän ilmoitti äänestävänsä kokoomusta. Ehkä en ollutkaan niin vakuuttava…

Hallitusohjelmaan on saatava ikäihmisten asumiseen liittyvät asiat. Professori Sirkka-Liisa Kivelä on tehnyt asiasta loistavan hyvän ja kattavan mietinnön. Olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan.

Posket punaisina, jalat jäykkinä ja kopat tyhjiä ajelimme takaisin. Samanlaisia tarinoita ja kohtaloita olivat kuulleet myös Elina ja Santtu. Kuinka tärkeää on, että joku kuuntelee. On siinä lähellä ja kuuntelee. Kansanedustajana on myös toimittava. Vanhuus ilman pelkoa on totisesti jokaisen oikeus.

Heikintorilla vaalitapahtumassa

Tarja Tallqvist — Wed, 30 Mar 2011 16:57:26 +0000

Lauantaina 26.3. olin Tapiolan Heikintorilla kiinnostavassa vaalitapahtumassa.

Paneelikeskustelu oli hyvä kaikkine kolmine tehtävineen. Oli suunniteltava nelihenkisen perheen viikon ruokalista viikon peruspäivärahan 128.15€ puitteissa.

Se vaati tarkkaa miettimistä ja hintojen vertailuja eri kaupoissa.(saimme tehtävät etukäteen) Piti antaa merkitys lasten keksimille kummallisille sanoille.: hätärako = ripuli jne. Oli suunniteltava kapine, joka helpottaisi ihmisten elämää.

Käsittelimme myös jokaista koskettavia asioita asioita, kuten jokaisen meidän jättämää hiilijalanjälkeä ja miten sen saisi pienenemään.

”Mikään teko ei ole liian pieni kun suojellaan maapalloamme.” Siteerasin tämän Norjan ympäristöministerin puheesta, jonka kuulin pari vuotta sitten.

Ihmisten kanssa juttelu hakkaa vaalikoneetkin. Jokaisella on tarina kerrottavana. Tätä elämää elävän ihmisen tarina on se oikea, teoriassa kaikki näyttää ihan erilaiselta. En aina jaksa ymmärtää, että syrjäytyneet ihmiset kestävät näinkin paljon.
Eriarvoisuus on käsin kosketeltavaa, olemme menossa kohti luokkayhteiskuntaa. Kaikki kallistuu: ruoka, lääkkeet, palvelut. Leikattu indeksi on epäoikeudenmukainen. Tämä hallitus on ei ole onnistunut pienen ihmisen hädän helpottamisessa vaikka lyökin rintoihinsa takuueläkkeellä.

Takuueläke on hyvä, mutta miksi sitä täytyy anoa? Miksi se syö tuiki tärkeitä muita etuja köyhiltä?

KD:llä on hyvä vaihtoehtobudjetti, oli jo viime kaudella. Sitä ei kuitenkaan toteutettu, vaikka valtiovarainministerikin kehui sitä. Bjarne Kallis jätti hienon testamentin: KD on pienen ihmisen asialla uskon asiat ovat taas omantunnon asioita. Tärkeintä on turvattu toimeentulo ja hyvä elämä.

Suomi tarvitsee vanhusasiaministerin

Tarja Tallqvist — Thu, 17 Feb 2011 13:35:52 +0000

JULKILAUSUMA

17.2.20011

SUOMI TARVITSEE VANHUSASIAINMINISTERIN

Sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien eläköityminen ja eliniän pidentyminen asettaa Suomen uuteen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Vuonna 2020 yli 65-vuotiden määrä tulee olemaan 21,5 prosenttia väestöstä.

Ikääntyminen tuo mukanaan tarpeita ja ongelmia, jotka ovat omiaan vain tälle ikäryhmälle.

Meillä on ja tulee olemaan yhä enemmän hoitoa tarvitsevia vanhuksia. He eivät ole homogeeninen ryhmä, vaan he tarvitsevat monimuotoisia palveluja asumisratkaisuista terveydenhoitoon. Mutta jo nyt suurella osalla vanhuksista on vaikeuksia saada edes perustarpeitaan kattavia palveluja. Osa on jätetty kokonaan heitteille. Vanhukset ovat hiljainen massa, jota ei oteta vakavasti, koska he eivät enää tuota mitään.

Tilanne on sietämätön itseään sivistysmaana pitävässä Suomessa. Siksi vaadin, että seuraavaan hallitukseen nimitetään vanhusasianministeri.

Tarja Tallqvist

Kansanedustaja Kd