*

Tarja Tallqvist Ei ole suurempaa pelkuruutta kuin se, että nähdessään epäkohdan ei tee mitään

Uusi alku hyvillä mielin

Kuukausi on kulunut vaaleista. Monet tunteet ja ajatukset ovat kulkeneet pään läpi.Lopputulema on tyytyväinen olo. Olen nyt tehnyt sovussa itseni kanssa ratkaisun. Politiikkaa en halua jättää.Haluan jatkaa vanhusten ja hoitajien asioiden ajamista. Heikoimpien ja vähävaraisten olojen parantamista.

On pakko myöntää, että aika, joka seurasi tv-kakkosen ohjelmaa Päivi Räsäsen homomielipiteistä on ollut rankkaa ja hyvinkin raskasta.Kaikki se työ, jonka olin tehnyt kd:läisenä kansanedustaja mitätöitiin, koska en ollut, enkä ole samaa mieltä Räsäsen kanssa.

En halunnut loikata, vaikka minulle puolueen sisällä osoitetiin ovea. Halusin uskoa, että kd :ssä suurin osa olisi muuta kuin homovastaisia eli pitävät tarkeinpänä sitä, että KD:llä on hyvä ohjelma. Ei sitä, saako pieni marginaaliryhmä mennä kirkossa naimisiin vai ei. En myöskään halunnut olla loikkari ja pettää äänestäjäni.

Taisin olla naivi

Katsoin pelin loppuun ja hävisin. Nyt olen rivijäsen ja ilman mitään draamaa erosin KD:stä ja siirryn toiseen puolueeseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän wiljoantero kuva
Antero Manninen

"Ilman mitään draamaa erosin KD:stä ja siirryn toiseen puolueeseen"

Tervemenoa!

KD pääsi eroon hankalasta ja puolueen linjan vastaisesta jäsenestään.

Suurimmaksi saavutukseksenne kansanedustajana jäi käytettyjen, kansanedustajien hylkäämien torkkupeittojen toimittaminen vanhuksille.

Henkilökohtaiset raha-asianne taisivat kuitenkin hieman kohentua kansanedustajuuden ansiosta.

Henry Bjorklid

Kuules nyt Antero!
Tarja ja hänen työnsä tunnetaan ja arvostetaan yli puoluerajojen.

Odottele ihan rauhassa, niin saat muuta haukuttavaa ja haukattavaa, kunhan tässä joku päivä kirjoita kansalle valehtelevan KD-johdon Juudaksen roolista. (Portugalituki ennen ja jälkeen vaalien.)

Sinun ei tarvitse odottaa kauan. Pidä nitrot lähellä teitsikkaa.

Henry

Käyttäjän wiljoantero kuva
Antero Manninen

Minä en hauku ketään. Kerron vain tosiasioita, joita mediat ovat julkisuudessa esittäneet. En näet ole minkään puolueen jäsen, vaan puolueeton tarkkailija.
KD:n johdosta tuskin löytyy mitään järisyttävää kerrottavaa. Rehellisiä suomalaisia, jotka kunnioittavat perinteisiä kristillisiä arvoja ja joitten raha-asiatkin ovat kunnossa.
Nitrosi voit syödä tarvitessasi itse. Muuten kehoitan sinua rauhoittumaan.
Luonnollisesti Tallqvist tunnetaan kaikissa eduskuntapuolueissa, olihan hän yhden kauden kansanedustajana.
Tallqvistin eduskuntatyöstä jäi kuitenkin käteen vain kasa käytettyjä torkkupeittoja.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mikähän se toinen puolue mahtaa olla?

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Onnea valitsemallasi tiellä

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Hyvin monet KD:ssä, esim. minä, arvostavat Tarjan työtä mm. vanhusten ja vähäosaisten hyväksi. Tarja on todella fiksu, kun toteaa että asiassa ei ole dramatiikkaa. Enemmänkin matematiikkaa.

1) kd:n peruskannattajakunnasta merkittävä osa on hard-core-uskovaisia*
2) useimmille hardcore-uskovaisille perinteinen perhekäsitys on luovuttamattomampi kuin keskivertosuomalaiselle
3) vihreitten aloite viime kesänä toi asian fraamille enemmän kuin normaalitilanteessa, asia politisoitui ja polarisoitui: joko-tai, ei ollut sekä-että näkökulmaa (tai parisuhdelakihan oli se jo)
4) uskovaispiireissäkin asia politisoitui, koska mentiin adoptiokysymyksiin myös, ei puhuttu enää henk. koht. elämäntyyleistä

1+1+1+1=4, eli KD:ssä varmaan piti valita suunta asiassa. Nyt valittiin näin. Itse en ollut noissa vaiheissa mukana tuoreena tulokkaana, mutta näin tulkitsen vaikka en asian joka käännettä tunnekaan.

Minusta on aivan selvä juttu, että Tarjalla on paljon annettavaa vielä politiikassa tai missä vaan mihin hän ryhtyy. En ihmettele yhtään, jos hän pääsee läpi 4 vuoden päästä, esim. sosiaalidemokraateissa.

Itse olen kiistämättä melko tyypillinen hardcore-uskovainen, mutta katson silti samalla maailmaa joka nurkalta, ainakin silkasta uteliaisuudesta.

*) = uskoontuloa ja perinteisiä uskonkäsitystä painottavia jne.

Sami poistunut

Hyvä kuulla tilanteesta, kiitos. Kylvät hyvää siementä varsinkin vanhusasioissa ja uskon, että jotain on kasvamassa tulevaisuuden varalle. Asialinjalla sitkeästi eteenpäin!

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Sie olet hyvä ihminen hyvällä asialla ja onnea jatkossakin! Kaikki kunnioitukseni ja aika paha tuo ensimmäinen kommentti, voisit kyllä poistaa, ei ole kunniaksi edes KD:lle, mutta ei ole tosiaan ollut moni muukaan asia niille kunniaksi.

Tsemppiä!

Viihdepalsta Viihdepalsta

hardcore = kuvittelee omistavansa taivaspaikan ja muut joutaakin helvettiin, ähäkutti!

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Voimia sinulle Tarja. Pidä vain pääsi ja pyri itsesi ja ajatustesi kanssa olemaan tasapainossa. Se on tärkeintä. Ammatti-ihmisesnä sinua tarvitaan hoitotyössä. Politiikkaan voi aina yrittää uudelleen. Minuakaan ei valittu eduskuntaan, vaikka satsaukseni oli melkoisen mittava. Olen kuitenkin edelleen kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen ja nautin tästä luottamustoimestani. Ensivuonna kunnallisvaaleissa Oulu, Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo ja Yli-Ii ovat yhtä ja samaa Oulun kaupunkia. Virallinen liitos astuu sitten voimaan 1.1.2013. Tuonne SuurOulun valtuustoon minäkin meinaan vielä pyrkiä pirusti ja tosissaan. Tsemppiä, kyllä meitä vielä tarvitaan!
-seppo-

Käyttäjän jukkav kuva
Jukka Väisänen

Hyvä Tarja,

toivoisin sinun tulevan meille Vihreisiin. Näen sinulla olevan hyvin samantyyppisiä ajatuksia kuin esimerkiksi Outi Alanko-Kahiluodolla ja itselläni. Uskoisin sinulle olevan iloa siitä, että saisit olla omaa mieltäsi. Saisit myös varmasti tukea tuossa tavassasi ajaa vanhusten ja hoitajien asioita.

Jos haluat keskustella kahden kesken, voit laittaa vaikka minulle sähköpostia. Tiedot saat blogistani, joskin pienellä työnteolla.

Olen ihaillut rohkeuttasi sitä lähtien, kun olen nähnyt sinut mediassa kauan sitten. Näin heti, että sinulla on hyvää tahtoa. Sitten, kun teit sen teon vanhusten ja hoitajien puolesta, näin, että sinua tarvitaan.

Ystävällisin terveisin,

Jukka Väisänen

Käyttäjän pks4470 kuva
Pentti Sittnikow

Tarja! Toivon elämääsi ja päätöksellesi voimia. Voittosi ei ole pääasia, mutta sen avulla vältyt jäämästä toiseksi.

Elämää elämääsi.
tv. PS-Sipoo

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Kiitoksia sinulle kaikesta siitä mitä olet tehnyt.

Olet vaihtanut puoluetta sanomisesi perusteella, mutta jos olet mennyt vihreisiin niin halveksin sinua.

Toimituksen poiminnat