*

Tarja Tallqvist Ei ole suurempaa pelkuruutta kuin se, että nähdessään epäkohdan ei tee mitään

Hätähuuto Ruusukodista

Kävin tutustumassa dementiakoti Ruusuun Leppävaarassa. Sieltä tuli hoitajien hätähuuto: paikka lopetetaan ja 18 dementoitunutta vanhusta siirretään Aurorakotiin.  Vanhukset ovat jo kokeneet Ruusukodin kodikseen. Nyt heitä kohdellaan jälleen kerran Espoossa kuin  helposti siirrettävää  pakettitavaraa. Dementoituneelle on tärkeää saada asua ”omassa kodissaan” oli se sitten laitos, pitkäaikaissairaala tai hoivakoti. Tutut huoneet, tutut seinät, tutut hoitajat, tuttu ja turvallinen päivänohjelma on heille tärkeää. Se on heidän oikeutensa.

Ruusukoti on paikkana mitä parhain, kodikas, tilava ja turvallinen. Siellä on myös ulkoilumahdollisuus. Omaisten on helppo tulla sinne joku julkisilla kulkuneuvoilla tai omalla autolla. On vaivatonta käydä vanhuksensa kansaa Sellossa kahvilla tai vaikka ostoksilla. Lähellä on lastentarha, jonka pikku ”asiakkaat” käyvät usein vierailemassa vanhusten iloksi.

Dementoituneet asukkaat ovat tyytyväisiä, omaiset ovat tyytyväisiä, hoitohenkilökunta on tyytyväinen. Silti vuonna 2009 Ruusukotia yritettiin ensimmäisen kerran ajaa alas. Vastustus oli niin kova, että hankkeesta luovuttiin.

Säästöistähän tässä on kysymys, vaikka Espoon kaupunki teki ylijäämää. Mutta eikö ole säästöä sekin, että omaiset voivat rauhassa käydä työssään ja hoitaa perheitään ilman kalvavaa huolta dementoituneesta omaisestaan.

Kävin jonkin aikaa sitten omaisen pyynnöstä Aurorakodissa ruokailun aikana. Jos omaiset eivät olisi siellä syöttämässä, moni vanhus jäisi nälkäiseksi. En missään nimessä moiti hoitajia, joita yksinkertaisesti on aivan liian vähän. Mutta miksi Espoo toimii näin?

On upeaa, että hoitajat ja omaiset nousevat vastustamaan kylmäverisesti päätettyjä suunnitelmia.  Dementoitunut on ihminen. Hän voi olla äitisi tai isäsi hän voi olla sinä tai minä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän elina kuva
Elina Moustgaard

Vielä 90-luvulla Suomessa kävi ulkomaisia delegaatioita ihastelemassa suomalaista korkeatasoista ja monimuotoista vanhustenhoitoa.

Vanhuksemme rakensivat tämän järjestelmän turvatun ja laadukkaan vanhuuden varalle itselleen ja lapsilleen. Nyt nämä lapset purkavat sitä omiin poliittisiin tarkoituksiinsa.

Vanhukset pitäisi saada positiivisen syrjinnän piiriin, sillä he ovat puolustuskyvyttömiä, toisin kuin nuoret ja terveet maahanmuuttajat.

K Veikko

Mikä dementiakoti Ruusun kohdalla sitten meni pieleen? Miksi Ruusu ei ollut se koti, johon vanhukset olisi kärrätty jostain toisesta laitoksesta.

Käyttäjän petrisalo kuva
Petri Salo

Tämä on äärimmäisen tärkeä juttu Tarja. Henkilöresurssit on monessa vanhusten hoitoon tarkoitetussa paikassa mitoitettu aikanaan; esimerkiksi 1980-luvulla, huomattavasti parempi kuntoisten vanhustenhoitoon.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta eikä esimerkiksi varaa käydä omien vanhempien luona aktiivisesti. Koska työt ovat löytyneet toiselta puolelta Suomea. On saattanut iskeä omalle kohdalle työttömyys taikka pysyvä sairastuminen.

Mielestäni suomalaisten perheiden yhdistämismahdollisuus on jäänyt valitettavasti muiden intressiryhmien jalkoihin.

Ruusukoti halutaan nähtävästi kuvailemiesi syiden takia poistaa kartalta, koska se haittaa Espoon hoitokotien laadun yhdenmukaistamista.

Tietoa, taitoa ja rahaa Suomessa asioiden fiksusti hoitamiseen on. Lisää lakeja ei tarvita.

Aurinko paistakoot ja Suomen sisäiset Berliinin muurit murtukoot!

Pirkko Leskinen

Kävin Ruusukodin ja Aurorakodin sivuilla. Mahtaakohan syynä Ruusukodin laukkauttamiselle olla liian hidas liikkuvuus. Aurora kodista kirjoitettiin että liikkuvuutta on, tosin on raskasta kun joillakin asukkailla ei vain häämötä taivaskoti.

Pienessä dementiahoitokodissa voi muistisairas vanhus elää monia vuosia, kun hoito on yksilöllistä ja kuntouttavaa ja välittämisestä ja haalaamisesta ei ole puutetta.

Minulla on kokemusta muistisairaan läheiseni hyvästä ja turvallisesta hoidosta pienessä palvelukodissa. Me omaiset olemme aina omin avaimin tervetulleita auttamaan ja tervehtimään läheisiämme.

Pieni yksikkö, jos se sulkee ovensa omaisilta voi olla hyvinkin vaarallinen. kehitysvammahuollosta on kokemusta pienistä yksityisistä palvelukodeista, jotka antavat omaisille porttikieltoja ja omivat aikuiset vammaiset omaan erityismaailmaansa.

Miten vaikeaa voikaan olla omaisten ja ammattilaisten yhteistyö. Eikö olisi rikkaus yhdistää kokemustieto ammatilliseen tietoon.

Toimituksen poiminnat